Etusivulle

Materaaalit

Takaisin edelliseen

 

Soitinrakennuksessa käytettävät materiaalit

Puulajit

Jousisoittimien rakennuksessa käytetään yleisesti puulajeina pehmeitä, kovia ja erittäin kovia puulajeja.

Pehmeäksi puulajiksi luokitellaan kuusi, jota käytetään soittimen kannessa, klosseissa ja reunalistoissa. Reunalistat voidaan tehdä myös jostain muusta pehmeästä puulajista kuten haavasta tai seetristä. Myös klossit voidaan tehdä seetristä. ( klikkaa: kuusi )

Soittimen pohja, kaula ja reunat tehdään kovasta puusta, yleisimmin vaahterasta. Vaahteran sijaan voidaan käyttää varsinkin suuremmissa soittimissa esimerkiksi poppelia tai lehmusta. Nämä puulajit ovat tosin vaahteraa jonkin verran pehmeämpiä. Kovinta mahdollista vaahteraa käytetään tallassa. (klikkaa: loimuvaahtera , linnunsilmävaahtera , korallivaahtera , poppeli

Erittäin kovaa puuta - ebenpuuta käytetään soittimen kulutukselle alttiissa osissa kuten otelaudassa (siinä käytännössä aina), viritintapeissa, kieltenpitimessä, leukatuessa, sekä ylä- ja alasatuloissa. Myös muita erittäin kovia puulajeja kuten bukspuuta, palisanderia eli ruusupuuta, käytetään yleisesti.

Puun laatu on tärkeä tekijä niin soittimen ulkonäön, kuin myös äänen kannalta. Kansipuu tallapuun ja pönkkäpuun ohella on äänen kannalta tärkein tekijä. Mahdollisimman suorat ja säännölliset vuosilustot oikein sahatussa puussa tuottaa parhaan tuloksen kannen äänipuuna.

Soitinrakennuspuu on valittava huolellisesti. Tuore puunrunko sahataan huolellisesti ja mahdollisimman tarkasti viulupuuaihioksi (alttopuuksi tai sellopuuksi). Sahaus suunnitellaan kuitenkin siten, että puuaihiosta voi valmistaa minkä tahansa mallisen viulun. Puu on kuivattava perusteellisesti. Perusteellisuus tarkoittaa sitä, että tuoreena puukappaleiden päät kyllästetään liimalla tai vahalla halkeamisen estämiseksi. Puuta kuivataan ensin useita vuosia ulkotiloissa auringolta suojatussa paikassa. Muutaman vuoden kuluttua soitinpuut voi siirtää kuivempiin olosuhteisiin sisälle, ei kuitenkaan heti liian kuivaan tai liian lämpimään tilaan. Puiden oltua useita vuosia sisävarastossa ne voidaan siirtää verstastilaan muutamaksi vuodeksi. Näin puu "tottuu" siihen kosteuteen ja lämpötilaan missä soitinta aletaan työstää eikä halkeille helposti.

 

Kielet

Soittimen kielet tehtiin ennen eläimen suolista punomalla. Suolikielen ääni on pehmeä mutta ei kestä niin korkeaa viritystä kuin nykyaikaiset kielet. Suonikieliä voidaan käyttää nykyäänkin joissakin barokkisoittimissa kuten barokkiviuluissa tai gamboissa.

Nykyisin käytetään monia erityyppisiä kieliä. Pääkategorioiltaan nämä kielet ovat teräskieliä ja punottuja kieliä. Teräskielet on tehty pelkästään teräslangasta. Niiden ääni on voimakas, tosin hieman rautalankamainen. Ne sopivat hyvin oppilaskäyttöön halvan hintansa ja pitkän käyttöikänsä ansiosta. Punottujen kielien sisus eli ydin on valmistettu joko suolesta tai synteettiseistä materiaaleista kuten nailonista. Pinnalla oleva punos on yleensä alumiiniä tai hopea-sekoitusta.

 

Viulun lakka

Viulun lakka on rakentajien ammattipiireissä ehkä eniten keskustelua herättänyt yksittäinen asia.

Käsin rakennetuissa soittimissa käytetään pääosin öljylakkaa, spriilakkaa tai näiden sekoitusta. Tiedetään että spriipohjaisten lakkojen käyttö yleistyi vasta 1800-luvulla. Siis kaikissa tuota vanhemmissa arvosoittimissa on käytetty yleisesti öljylakkaa.

Vanhojen arvokkaiden viulujen lakan salaisuuksia on yritetty selvittää vuosisatoja pääsemättä silti täysin selville tarkoista koostumuksista. Lakan merkitys soittimen ulkonäölle ja arvolle on kiistämättä erittäin suuri. Kuitenkin usein jää epäselväksi se tosiseikka, että lakalla on suuri merkitys myös soittimen ääneen. Yleisesti voidaan sanoa, että liian paksu ja elastinen lakka vaimentaa ja pehmentää soittimen ääntä. Liian kova lakka taas saa myös äänen kuulostamaan lasimaiselta ja kirkkaalta. Liian ohut lakka puolestaan voi saada soittimen soimaan hyvin suojaamatta silti soitinta riittävästi. Nykyisin halvemmat tehdasviulut saavat pintaansa yleensä selluloidilakan tai nitrolakan. Edellämainittujen lakkatyyppien hyvinä puolina voi mainita että ne ovat erittäin kestäviä.

Nuo täysin synteettiset lakat eivät kuitenkaan ole hyväksi soittimen äänelle.

Lakka ja lakkaus ovat ja todennäköisesti pysyvät yhtenä viulunrakennuksen suurista mysteereistä. Olisi siis löydettävä lakkaresepti, joka täyttää kaikki edellämainitut ehdot tasapuolisesti - siis kultainen keskitie.

 

sivun alkuun